Kuulumiset 2011

02.12. Meidän laumassa kaikki hyvin :) Zelda on kasvanut kovasti ja ollut terve. Olemme aivan ihastuneita sen valloittavaan persoonaan, kiitos Anna ja Ville oikean pennun valinnasta! Lauman dynamiikka on myös toiminut kivasti; Isla ei juuri pennusta välitä, mutta joskus sekin hairahtaa leikkimään Zeldan kanssa kun se oikein kovasti pyytää. Rei ja Zelda taas ovat aivan mahdottomat, toivoisin että Rei pitäisi vähän enemmän puoliaan kun pentu sitä välillä niin kovasti riepottaa. Mutta Rei on niin pitkäpinnainen ja kiltti.

Syksyymme on kuulunut kaikenlaista puuhaa. Merkittävin on varmasti ollut minun ja Rein tokoharrastuksen aloittaminen syyskuussa. Halusin jonkun "talvilajin" jota voi harrastaa sisällä silloin kun lumi ja pakkanen estävät mejäilyn ja noutotreenailun. Sitäpaitsi Rei on todella miellyttämisen haluinen, nokkela ja nopea koira, joten ajattelin sen tykkäävän tokoilusta. Lisäksi tässä meidän lähellä on lämmitetty tokohalli, joten mikäpä ettei! Keräsin Mäntän Nuuskuista porukan kasaan ja tokoilemme tällä hetkellä hallilla aina maanantaisin. Rein kanssa tokoilu on NIIIIIIIN kivaa, Rei on aivan ihana ja huippu! Nyt olenkin kovasti taas tokosta innostunut, tavoitteena on Rein kanssa aloittaa ensi vuonna kisaaminen ainakin nyt TK1 verran mutta varmasti myös pidemmällekin. Zeldakin on päässyt tokotreeneihin mukaan, mutta pääasiassa harjoittelemaan malttia.

Mejäkokeisiin ei valitettavasti enää tänä vuonna päästy kun lokakuun alun Pirkan Nuuskujen koe meni sivu suun, koska Reillä alkoivat juoksut. Lisäksi Reille tuli myös (elämänsä ensimmäinen) korvatulehdus, joten olimme siis sekä juoksuissa ja että doupattuja. Ensi vuonna sitten. En malttaisi odottaa.

Zelda on käynyt myös kahdessa pentunäyttelyssä esittäytymässä ja oikein hienosti on mennyt. Mitään menestystä ei tosin tullut, mutta olen tyytyväinen sen esiintymiseen ja muutenkin käytökseen parkkihalleissa, ihmisvilinässä ja kehässä. Hyvää harjoitusta maalla asuvalle kakaralle. Pikku piisamirotan arvostelut voi lukaista täältä.

Viime viikonloppuna olin Mäntän Seudun Nuuskujen koulutusviikonlopussa Zeldan kanssa penturyhmässä. Oli oikein opettavainen päivä, kiitos kouluttajat Maija ja Riitta! Teimme ihan perustottista, seuraamista ja luoksetuloa ensin Maijan rastilla, jonka jälkeen siirryimme Riitan pitämälle noutorastille. Zelda kantoi hienosti damia hihnassa ja teki pieniä noutoja myös. Se on vaan niin sähikäinen, että ohjaajan pitäisi kyllä olla terävämpi. Zelda on kyllä supernopea koira! Lopuksi koirat saivat vielä tutustua erilaisiin riistoihin. Rein kanssa tein päivän aikana pari malttiharjoitusta ja lopuksi tein sillä noudon pupulla (joka on se Reille vaikein riista). Rei toi kyllä pupun, mutta vasta kolmannella lähetyksellä kun lähetin sen lähempää. Sillä on joku itseluottamusjuttu, että se ei meinaa tuoda pupua kaukaa (eli jos minä olen liian kaukana, niin pupu ei nouse). Pitää tehdä sille joku siedätysharjoitus, jossa jätän pupun aina samaan paikkaa, mutta lähetän Rein aina kauempaa ja kauempaa. On se kuitenkin mennyt huimasti eteenpäin, koska tänä kesänä ekaa kertaa pupua ylipäätään nouti ensimmäisen kerran.



11.08. Kun kirjoitan näitä kuulumisia, olisi Huldan 16-vuotissyntymäpäivä. Mutta Huldaa ei enää ole. Hän lähti parhaan ystävänsä Tapion luokse sorsastamaan sateenkaarisillalle. On niin ikävä meidän vanhusta, mutta päätös luopumisesta oli varmasti oikea. Päivitin Huldan sivuille vähän tarinaa Huldan viimeisestä vuodesta.

Mutta niin vain elämä menee eteenpäin ja iloksemme saimme viime viikolla laumaamme uuden jäsenen, Zelda Siipiveikon! Arki on lähtenyt rullaamaan oikein mallikkaasti ja Zelda on ollut niin helppo pentu, että ihan hirvittää :) Syö hyvin, nukkuu hyvin, rauhoittuu kun on sen aika ja suhtautuu uusiin asioihin reippaasti ja uteliaasti. Isla ja Rei ovat ottaneet pennun ilokseni esimerkillisesti vastaan. Isla toki pitää pennulle tiukkaa kuria, mutta komentaa kuitenkin ihan asiallisesti. Rei taas ekan viikon vähän väisteli pentua (kun se oli niiiiin yök!), mutta kun jää suli, niin Rempsu on ollut oikein mainio leikkitäti Zeldalle :) Rei on erittäin pitkäpinnainen pennun kanssa ja antaisi vaikka tälle omat ruokansakin syötäväksi.

Olemme myös ehtineet käydä Rein kanssa kahdessa mejä-kokeessa ja ne sujuivat oikein mainiosti; pari viikkoa sitten Kangasniemeltä tuli nippanappa AVO1 (40p.) kun karhu oli käynyt jäljellä ja se meinas olla vähän liian jännää Reille. Sain koiran kuitenkin onneksi jatkamaan sorkalle asti, vaikka välillä Rei kehotuksia vaatikin aikalailla. Viikko sitten oltiin Kauhavalla Pohojanmaan mahtavissa maastoissa, joissa Rei viiletti AVO1 ja 47p. + oli luokkansa paras koira :) Saatiin siirto voittajaan ja nyt alkaa sitten sinne treenaaminen. Valitettavasti tollerimejä jää siis meiltä tänä vuonna väliin, mutta ei parane valittaa siitä, että ykköset tulivat näin nopeasti. Molempien kokeiden selostukset löydät täältä.

Isla kävi viime viikolla Ortopedi Mikael Moreliuksella Aistissa selvittelemässä jalkavaivojaan. Koiraa käänneltiin, väänneltiiin, juoksutettiin ja sitten väänneltiin vähän vielä lisää, mutta mitään selkeää vikaa ei koirasta (taaskaan) löytynyt. Reissun ilouutinen oli kuitenkin se, että jos jalka vaivaisi Islaa jatkuvasti, niin se näkyisi selkeästi koiran lihaksistossa. Lääkärin mielestä lihaksisto oli kuitenkin suht symmetrinen. Etenemme nyt niin, että läheten ne ziljoonat rötgenkuvat, joita Islasta on vuosien saatossa otettu ko. lääkärille ja hän katsoo ne vielä läpi. Sitten menemme mahdollisesti yliopistolliseen eläinsairaalaan juoksumatolle, josta nähdään eri jalkojen käyttöä ja askelvoimaa. Voimme kuitenkin nyt lopettaa särkylääkkeen syömisen ja elää muuten normaalia elämää, mutta varoa edelleen voimakasta rasitusta.

Toivon todella, että ko. eläinlääkäri olisi oikeassa sen asian suhteen, että jalka vaivaa Islaa vain hetkellisesti kovan rasituksen jälkeen ja on muuten kivuton. Minua ei haittaa, vaikka emme voisikaan enää koskaan kisata, haluaisin vain koiran voivan elää normaalia, kivutonta koiran elämää!



20.06. Rein ensimmäinen koestartti mejässä ei mennyt ihan niinkuin piti... Tässä kootut kertomukset jokseenkin erikoisesta viikonlopusta.

Starttasimme siis lauantaiaamuna 5.30 kohti Mikkelin Haukivuorea Savon Nuuskujen mejäkokeeseen. Luvassa Rempsun eka koestartti, enkä oikein tiennyt, mitä odottaa. Rei kyllä osaa jäljestää, mutta se tarvitsee vielä paaaljon itseluottamusta. Tajusin myös vasta muutamaa päivää ennen koetta, että enpä ole sille sorkkaa näyttänyt yli vuoteen (kun jäljen lopussa meillä on ollut aina ruokapalkka) ja paukkujakin ollaan tehty vain starttarilla tässä lähiaikoina.

Tehtiin jälki taas Villen kanssa parina ja olinkin iloinen, kun luvassa oli vielä AVO-jälki. Lähdettiin heti suunnistamaan ko. jälkeä, joka ei kyllä mielestämme ollut yhtään siellä, missä kartta sen näytti olevan. Käännyttiin takaisin ja soiteltiin kokeen keskuspaikalle ja ilmeni, että alkulappu oli väärässä kohdassa. Siirsimme jälkeä hieman ja suunnistimme sen. Loppu tuli kuitenkin aika lähelle tietä, joka oli vielä asfalttitie ja autojen ääni kuului melkein koko viimeisen osuuden. Mua jäi jälki kamalasti vaivaamaan, joten kysyttiin onko varajäljille menijöitä; meillä kun oli kuitenkin reilusti aikaa, koska AVO-jälkiä sai alkaa verettämään vasta kolmelta. Varajäljelle ei ollut menossa ketään, joten päätettiin mennä tekemään jälki sinne, jotta saisin nukkua yöni rauhassa :)

Käytiin purkamassa suunnistettu jälki ja mentiin suunnistamaan varajälkeä. Siitä oiskin tullut oikein hieno jälki, mutta tokalle osuudelle oli ilmestynyt hiekkatie! Sitä ei näkynyt kartassa ja viime vuonna tietä ei vielä kuulemma ollut. Se kyllä olikin ihan uuden näköinen ja juuri hiekoitettu. Jes. Lähdimme sitten kolmannelle jäljelle, joka oli piirretty karttaan alunperin VOI-jälkenä, mutta muunsimme sen AVOksi. Maasto oli vähän haastava, mutta muuten olin tähän jälkeen kyllä tyytyväinen! Aloimme verettää vasta viiden jälkeen ja piilomerkkaaminen oli haastavaa, sillä vettä oli tullut taivaalta koko päivän ja puiden rungot olivat märkiä, samoin kuin tarrat, joita yritin niihin liimailla. Pakko oli sitten pistää myös AVO-merkkiä, sillä en voinut yhtään luottaa siihen, että mikä tarra pysyy puussa ja mikä ei... Metsästä tultiin seiskan jälkeen pois, viimeisinä, vaikka meillä tosiaan oli se yksi AVO-jälki tehtävänä. Lähdettiin heti ajelemaan kohti Savon Solmua jossa yövyimme. Hotellilla kuuma suihku, haettiin läheisestä hesestä hampurilaisateriat jotka ahmittiin (ei oltu syöty koko päivänä) ja sitten kuukahdettiin sänkyyn.

Koepäivänä sää oli epävakainen. Välillä tuli kovastikin vettä, mutta myös aurinko näyttäytyi päivän mittaan. Rei sai ryhmämme ensimmäisen jäljen ja olin mielissäni kun päästiin heti metsään. Olin myös sihteerinä omassa tuomariryhmässämme. Laukauksensieto meni Reiltä mallikkaasti, se vain istui eikä välittänyt laukauksesta mitään :) Mahtavaa kun ei tarvitse hävetä tämän koiran kanssa silmiä päästään, koska Islahan tunnetusti huutaa kun ammutaan...

Itse koejälki olikin sitten ihan oma lukunsa. Rei lähti jäljelle innokkaasti ja olin sen jäljestykseen tyytyväinen. Hakkuualue teetti kyllä pikkukoiralle töitä (oma vika, ei olla niillä harjoiteltu) mutta se selvitti sen kuitenkin itsenäisesti. Vähän se välillä kyseli multa kesken jäljestyksen, mutta kun en sanonut mitään, niin jäljestys jatkui. Ajattelin, että olemme vasta ekalla tai tokalla osuudella (en ollut nähnyt makausta) kun Rei tupsahti tielle ja ihmetteli huuli pyöreänä, että mitäs nyt. Tuomari käski kehottaa koiraa ja parin kehotuksen jälkeen Rei meni takaisin metsän puolelle ja huomasin sen haistelevan sorkkaa! Sain luvan kehua koiraa ja tuomari totesi heti, että tämä jälki oli kyllä liian lyhyt. Yritin siinä sitten kehua koiraa ja olla näyttämättä pettymystäni Reille, joka kuitenkin teki mielestäni hienon työn! Tuomari ja opas lähtivät heti mittaamaan jälkeä ja tulos oli kyllä tyly: jäljen pituus 550m, osuudet 200 m - 200 m - 150 m. Eli siitä puuttui enemmän kuin yksi osuus! Tuomari keskusteli asiasta muiden tuomareiden ja kokeen ylituomarin kanssa, eikä hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hylätä jälki.

Jäljellämme ollut opas ei ollut itse suunnistanut jälkeä vaan sen oli tehnyt erästä kilpailijaa tuurannut. Arvoitukseksi siis jää, mitä jälkeä tehdessä oli ajateltu. Pitikin siinä sitten vähän koota itseään, kun lähdin opastamaan juuri tätä kilpailijaa meidän tekemälle jäljelle, josta koira sai AVO1 -tuloksen. Virheitä tapahtuu tottakai, kun ihmisiä tässä ollaan, mutta silti harmittaa kyllä tosi paljon, kun itse hinkkasin edellisenä päivänä useamman jäljen, jotta siitä tuli varmasti hyvä. Ja sit itse saa tällaisen jäljen. Saatiin tietenkin kokeesta rahat takaisin, mutta eihän se korvaa sitä, kun varta vasten järjestää esim. itselleen töistä vapaan viikonlopun.

Missään virallisissa tuloksissa Reitä siis ei ole, mutta saimme tuomarilta maastokortin muistoksi. Tuire Lindfors kirjoitti Reistä näin: Rauhallinen, kannustava lähtö. Koira jäljestää sopivalla vauhdilla maa- sekä ilmavainua hyväksikäyttäen. 1. osuus alusta tarkasti, kunnes hakkuuaukolla loppuosuus jäljen sivussa ja 1. kulman oikaisten. Kulman takaa koira hakee 2. osuuden, osuus jälkitarkasti. 2. kulma kierretään takakautta jälleen makaus ohittaen. 3. osuus jälkitarkasti. Hieman ennen kaatoa jäljen sivuun, mutta tien reunasta palataan kaadolle, jonka koira osoittaa nuuhkien jääden sorkan luo. Hieman vielä epävarma koira, joka osin ilmavainuutensa takia erehtyy jäljen sivuun jäljen mutkitellessa, mutta toisaalta samalla vainulla löytää hyvin jäljelle takaisin. Koiralla ja ohjaajalla hyvä yhteistyö. Valitettavasti koiran jälki oli liian lyhyt.



30.05. Taas vähän viiveellä kuulumisia! Ihan ensinnäkin Rein näyttelyturnee meni ihan kivasti, saldona EH, H ja ERI. Aika erilaisia mielipiteitä oli tuomareilla meidän pikkukoirasta, kun kuitenkin olivat 7 vuorokauden sisään nuo näyttelyt. Sipoossa Riitta-Liisa Lehtonen antoi Reille hyvin Rein näköisen arvostelun, eli vähän kevytluustoinen, kohtalaisesti kulmautunut ja hyvin liikkuva; juuri sellainen Rei on minunkin mielestäni!

Lahdessa sen sijaan meni ihan pipariksi. Rei koki miestuomarin jotenkin painostavana ja väisti useaan kertaan, kun tämä tuli kopeloimaan :( Hampaat kyllä antoi katsoa, mutta sitten vain jotenkin ahdistui kun tuomari tuli päälle. Tiesin kyllä, että Rei on pidättyväinen, mutta tämä tuli kyllä ihan täytenä yllärinä minullekin. Lisäksi esitin Rein ihan päin peetä, joten päivästä ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa...

Lahden näyttelyn jälkeisenä päivänä meillä oli heti perään Kiuruveden ryhmis, jonne lähtöä pohdiskelin koko perjantai-illan. Pelotti, että Rei väistää tuomaria sielläkin ja sitten siitä tulee tapa. Onneksi kuitenkin lähdettiin, sillä tuomarina oli Jaana Hartus, joka jutteli koirille mukavia ja oli kehässä muutenkin tosi rento ja iloinen! Reillä ei ollut mitään ongelmaa kopeloimisen suhteen ja se esiintyi kivasti muutenkin. Olin niin tyytyväinen Reihin, että nauhan värillä ei ollut enää siinä vaiheessa väliä, mutta kun saatiin vielä meidän eka ERI, niin päivä oli ihan täydellinen :) Lisäksi esitin ko. näyttelyssä Kaapon (Tollerbay Kamu Kaspian) joka sai ensimmäisessä näyttelyssään hienosti ERIn.

Summa summarum: Nyt ei näyttelyitä vähään aikaan, himoittu ERI on saatu. Mutta paljon vieraiden ihmisten kopelointia Reille.

Sitten tapaukseen Islan jalkaongelmat. Isla on oikeastaan ollut koko tämän vuoden tosi ärtyisä, sekä Reille, kissoille että meille. Huomaa, että sillä on pinna tosi kireällä. Varsinaisesti se ei ole ontunut, mutta toisaalta olen välttänyt sellaista liikuntaa, jonka tiedän Islan jalkaa liikaa rasittavan. Lisäksi Isla on nuollut tosi paljon alapäätänsä ja takapuolta + hännäntyveä ja anaalirauhaset ovat kuitenkin olleet ihan kunnossa. Toukokuun alussa vein sen siis (taas) Otsoon Markus Kiilille. Isla kopeloitiin läpi ja edelleen liikeradat olivat ihan erilaiset takajaloissa. Lisäksi Isla oli selvästi kipeä. Lihasmassaa tunnustellessa ELL huomasi, että vasemman puolen takajalkojen lihakset olivat pienemmät kuin oikean, mikä kertoo siitä, että Isla on keventänyt vasenta puolta jo pitkän aikaa, vaikkei varsinaisesti olekaan ontunut.

Tuntuu taas siltä, että on maailman huonoin koiranomistaja. Voi kun nuo koirat osaisivat kertoa paremmin, kun sattuu! Isla on vielä kova koira, joka ei koskaan näytä kipuaan ja lenkeillä kyllä viilettää sata lasissa... Nyt Isla on kahden kuukauden särkylääkekuurilla ja seuraamme tilannetta. Toivon niin paljon, että Isla saadaan kivuttomaksi, mutta toisaalta pelkään, että osaanko edes arvioida sitä. Joka tapauksessa kisaamiset Islan kanssa taitavat olla kisattu, ainakin tällä erää. Ihan jo antidoping -sääntöjen takia, mutta muutenkin. Tiedän kyllä, että Isla varmasti menisi jälkeä vaikka pää irti, mutta en halua sitä.

Rein kanssa ollaan onneksi saatu harrastaa ja koira on ollut kunnossa. Taipparikurssi jatkuu läpi kesän ja Rei on ollut välillä ihana ja välillä raivostuttava :) Olenkin huomannut, että Rei on harvoin ihan ok; se tekee joko huippusuorituksen tai sitten se ei tee muuta kuin pelleilee. Ehkä tyypillistä tollereille, mutta toisaalta on meidän yhteistyössäkin vielä paljon tekemistä. Rei on ilmoitettu Savon Nuuskujen taippareihin Vieremälle heinäkuussa, joten siihen tähdätään. Oikeastaan se osa-alue jossa meillä eniten on tekemistä on jälki. Tai ei itse jälki, mutta se pupu. Sillä pitää vielä treenata enemmän.

Mejän suhteen ollaan Rein kanssa hyvällä mallilla. Harjoitusjäljet ovat menneet hienosti ja koira on selkeästi kasvanut henkisesti talven aikana. Rein jäljestystyyli on maavainuinen ja se on hyvin jälkitarkka. Nyt vaan jännätään, että minne kokeisiin kesän aikana mahdutaan!



26.03. Mäntän Nuuskujen taipparikurssi pyörähti tänään käyntiin. Toki meillä oli jo helmikuussa teoriailta, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun koirat olivat mukana. Kokoonnuttiin Haukkulassa ja ensimmäisen kerran aiheena olivat perusasento, paikallaolo, luoksetulo ja seuraaminen. Itselle kuitenkin treenin parasta antia oli passiviteetin harjoittelu, koska ryhmä oli melko suuri (jatkossa ollaan kahdessa pienemmässä ryhmässä) ja suurimman osan ajasta koiran täytyi odottaa rivissä rauhallisena. Rei oli tosi ihana, toki piippasi hieman, mutta suurimman osan ajasta se oli löysässä hihnassa rennosti ja hiljaa. Taas muistutus, että tätäkin olisi hyvä treenata!

Itse harjoituksissa Rei oli intoa täynnä ja teki jutut ihan nätisti. Ainoastaan luoksetulossa sinkosi kerran damirepulle, kun kutsuin sitä. Saimmekin kotiläksyksi tehdä luoksetuloa lyhyillä matkoilla, mutta niin, että siinä on jotain häiriötä mukana (esim. damit sivuilla). Rein täytyisi kuunnella minua paremmin ja sitä täytyisi vahvistaa, että MINÄ päätän mitä tehdään. Seuraamisessa kokeilimme Reille myös häiriötä (dami maassa) ja seuraaminen kyllä huononi siitä todella paljon eli Rei oli menossa damille. Tähänkin siis häiriötä esim. seuraamista niin, että dameja on maassa. Koiran on tässäkin kuunneltava minua, eikä mennä sinne minne itse haluaisi. Huomenna kokeillemmekin heti näitä harjoituksia.

Menin ilmoittamaan Rein huhtikuussa kolmeen näyttelyyn viikon sisään, koska a) Rei saa vielä osallistua nuorten luokkaan, b) kesällä en kuitenkaan ehdi käymään näyttelyissä, kun on muita (mukavampia) harrastuksia, c) olen vähän hullu ;) Katsotaan millaisia tuloksia sirpukka sieltä saa!

Rein epäviralliset mitat ovat muuten 45cm ja 14kg.



05.02. Vuosi 2011 alkoi kaikkein pahimmalla ja järkyttävimmällä tavalla. Rakas Tapio kuoli tapaturmaisesti 31.12. ja jäljelle jäi vain ikuinen ikävä. Tapio oli minulle kuin isä. Tapio tutustutti minut noutajaharrastukseen ja metsästykseen sekä tietenkin tollereihin.

Suru on se miten me
muistamme ilon.
Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaiseman merenselän
kimaltavat kyyneleet.

Hän joka sinulle on ollut rakas
ei koskaan kuole sydämestäsi.
Niin kauan kuin elät,
kannat hänen sytyttämäänsä valoa
sielusi joka sopessa.

Hulda menetti samalla itselleen kaikkein rakkaimman ihmisen ja on nyt sitten ollut mummolassa hoidossa. Äitini ei ole vielä Huldaa jaksanut hoitaa. Itse koin tärkeäksi hoitaa Huldan nyt niin hyvin kuin vain ikinä pystyn. Varasin Huldalle kontrolliajan eläinlääkäriin Puijonlaaksoon ja Hulda todettiin erittäin hyväkuntoiseksi 15.5 -vuotiaaksi koiravanhukseksi. Lääkitys Huldalla jatkuu ennallaan eli Cardace 2.5mg 1x1 ja Furesis 20mg 1x2. Lisäksi Norocarpia särkyyn tarpeen mukaan. Lisäksi Hulda oli laihtunut useamman kilon, mikä oli erittäin positiivinen yllätys!

Näytin eläinlääkärille myös Huldan rasvapattia, joka on ollut Huldan niskassa jo lähemmäs kymmenen vuotta. Sitä on näytetty ennenkin, mutta todettu harmittomaksi. Patin puhkeamisen jälkeen se on kuitenkin ollut mielestäni epämääräisen näköinen. Ell sanoi, että patti on tyypillinen talirauhasen hyvänlaatuinen kasvain, josta ei ole koiralle mitään haittaa. Patin leikkaaminen vaatisi nukutuksen, johon emme nyt ainakaan vielä lähde. Hulda sai pattiin kaiken varalta antibioottikuurin ja Terra-Poly -voidetta, jota pattiin voidaan laittaa silloin tällöin tulehtumisen ehkäisemiseksi. Patti onkin kuivunut ja kutistunut hoidon seurauksena. Lisäksi käytin Huldaa trimmaajalla kynsien leikkauksessa.

Ja eteenpäin on (kai?) myös katsottava. Koiraharrastus on kuitenkin sellainen asia, joka minulle antaa voimaa. Ja siinä Tapio myös tavallaan kulkee mukanani aina. Tässä kuussa starttaillaan jo Mäntän Nuuskujen taipparikurssia, jonne Rein kanssa osallistumme. Lisäksi ensi kaudella olisi tarkoitus saavuttaa seuraavaa:

Rei: NOU1, MEJÄ AVO1
Isla: JVA

Molemmilla tytöillä oli juoksut tammikuussa, joten niiden ei pitäisi ensi kesän harrastuksia sotkea.

Kuulumiset 2010